^
     

perjantai 21. tammikuuta 2011

Makoisaa viikonloppua

Erottelin juuri valkuaisia aikeenani leipoa huomenna taas kerran macaroneja ja mieleeni tuli, että en ole tainnut vielä kertoa täällä paranneltua reseptiäni. Täältä löytyy aiemmin käyttämäni, jolla sai hyvän makuisia, mutta ulkonäöltään ei niin hienoja macaroneja. Tässä tulee nyt samoilla kuvilla paranneltu versio (ja kuva tämän reseptin tuloksesta yllä):

Tarvikkeet: 7.5cl vettä, 200g mantelijauhetta, 200g sokeria, 80g + 80g valkuaista, 200g tomusokeria.

Koska macaroonien tekeminen on ainakin mun mielestä tarpeeksi hankalaa muutenkin, säästän hermojani ja mittaan kaikki aineet aluksi valmiiksi.

Suosittelen vahvasti, että erottelet valkuaiset jo viimeistään edellisenä päivänä ja jätät ne huoneenlämpöön "vanhenemaan".

Sekoita mantelijauhe ja tomusokeri ja siivilöi. (Kyllä, tässä tarvitaan paljon astioita!)

Sekoita vesi ja sokeri (se tavallinen sokeri) kattilassa ja laita hellalle kiehumaan. Älä sekoita. Sopivan lämpötilan ja siirappisuuden saamiseksi tarvitaan noin kolme
minuuttia.

(Tähän vaiheeseen monet suosittelevat karkkilämpömittaria ja harkitsen vakavasti sellaisen hankkimista. Koska en ole itse sellaista vielä siis käyttänyt, jätän ottamatta kantaa sopivaan astelukuun.)

Samanaikaisesti vatkaa toiset 80g valkuaista vaahdoksi.

Kun vaahto on jämäkkää, mutta vielä pehmeää, sekoita sokeriliemi joukkoon kaataen ohuena nauhana. Jatka vatkaamista 10min.

Sekoita jäljelle jäänyt valkuainen mantelijauhe-tomusokeriseokseen.


(Tässä vaiheessa voi lisätä jauhemaista elintarvikeväriä. Minä en ole vielä sellaista muistanut apteekkireissuilla ostaa, joten teen ilman.)

Sekoita marenkivaahto muutamassa erässä manteliseokseen.

Pursota tai käytä teelusikoita apuna ja jaa taikina leivinpaperille.

Lämmitä uuni 150C. Anna kuorien seisoa huoneenlämmössä noin puoli tuntia. Kun sormella kevyesti kokeiltaessa siihen ei jää taikinaa, ovat macaroonit valmiita uuniin. Paista 14 minuuttia. Anna macaroonien jäähtyä noin minuutti ja jos ne eivät irtoa siististi leivinpaperista laita ne vielä hetkeksi uuniin.

Kun kuoret ovat jäähtyneet laitetaan kahden kuoren väliin joku täyte. Tällä kertaa laitoin kaupasta ostettua lemon curdia. Muita helppoja ja hyviä ovat esim. vadelmahillo tai (itsetehty) kinuski.

How I make macarons :)

1 kommentti:

  1. Niin herkullisen näköisiä, mutta kyllä tuossa niin monta työvaihetta on etteivät tosiaan ole hätähousun herkkuja;-). Ovat taatusti suussasulavia!

    Herkullisen hyvää viikonloppua teille!

    VastaaPoista