^
     
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. toukokuuta 2011

Kesähousut

Tykästyin kovasti Villervallan polvihousuihin, joista Maria postasi täällä ja näihin Kik Kidin vastaaviin. Pohdinkin jo, että tilaanko nuo vai käynkö Punavuoren Peikossa katsomassa millainen heidän Villervallan valikoima on. Eilen illalla sain kuitenkin inspiraation ja surautin ihan omat polvihousut!



Kankaita löytyy kaapista vähän turhankin paljon, mikä on tietysti siinä mielessä kiva asia, että kun inspiraatio iskee, voi heti käydä hommiin. Valitsin varastoistani ohutta nätin väristä vaaleansinistä trikookangasta. Kaavaa näihin mallasin iki-ihanista Popupshopin baggy housuista (kuva löytyy esim. täältä), lyhyemmillä lahkeilla toki. Saumuri esiin ja hetki suristusta ja lopputulos oli tällainen! Tykkään :)


(Kuvat on vähän huonoja - vaakatasosta paistava ilta-aurinko varjoineen ja iltariehumisensa aloittanut poika on huono yhdistelmä ;) )




Niin ja GRRR, Blogger on hävittänyt edellisen postaukseni alevinkeistä ja mash'n'gravy -ostoksistani! En nyt jaksa tehdä sitä uudelleen. Postaan vaatteista sitten kunhan ne saapuvat.




I made these knee-lenght summer pants for Toukka yesterday. I've been looking at similar ones in stores and online, but decided to try to make them myself. And I rather like them :)

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Huoneen uusi ilme

Ollaan tässä pikku hiljaa vähän uusittu Toukan huonetta. Mistään radikaalista muutoksesta ei ole kyse, mutta tykkään siitä nyt entistä enemmän.


Ennen:

Jälkeen:
Hoitopöydästä luovuttiin vihdoin, eihän sitä ole käytettykkään varsinaiseen tarkoitukseensa yli puoleen vuoteen, kunhan on vaan ollut tavaroiden säilytyspaikkana. Tilalle hankittiin Ikeasta pieni Expedit-hylly kolmella kangaskorilla. Ylimässä korissa majailee tällä hetkellä kestovaipat, sitten kun vaipoista päästään eroon niin sekin saa täyttyä leluista. Iso osa Toukan kirjoista ja osa leluista on tällä hetkellä olohuoneessa omissa koreissaan ja niin saa ollakin. Tähän laitetaan lisää kirjoja kunhan pikku mies osaa lukea niitä repimättä :) Eivätkä alimmat koritkaan ole vielä onneksi leluja täynnä!

Hyllyn päälle olisi tarkoitus hommata vielä pari pientä kangaskoria. Toinen pikkuautoille (jotka nyt on tuossa pahvilaatikossa) ja toinen pikkueläimille, joita ei vielä ole montaa ja ovat tällä hetkellä muiden lelujen seassa.


Kaapin päällä raidallisessa laatikossa on poisannettavia vaatteita ja se ei toivottavasti tule olemaan siellä kovin kauaa. Äitiyspakkauslaatikkoon on tarkoitus kerätä Toukan muistoja talteen :)

Uudet taulutkin laitettiin. Löysin nuo kortit viime viikonloppuna Tampereen Kädentaitomessuilta. Ne sopi mielestäni hyvin tuon Nooan arkki -boordin kanssa. Ja tuon keinuhevosella ratsastavan pojan olen itse ristipistoillut :)

Ennen:

Jälkeen:
Tällä seinustalla ei suurempaa muutosta, mutta laitoin kaapin lasioviin ohutta vaaleansinistä kangasta, jotta huoneeseen tulisi rauhallisempi ilme. Kaapissakun on lähinnä minun ja mieheni tavaroita.


We have done small changes to Toukka's room. We hadn't used the changing table in over six months so it was time for it to go and get something more functional. And I also got some new art work. I think the two postcards go well with the Noah's Ark wall border. And the boy on a rocking horse is cross stitched by me ;)


maanantai 15. marraskuuta 2010

Oma Bobo paras Bobo

Inspiraationa tämä Bobo Chosesin pipo ja saman sarjan huivi:


Materiaaleina nämä ja puikot:


Lopputuloksena nämä:
Sadepilveen katsoin mallia tuosta Bobo Chosesin piposta; pipon, lapasten ja huivin malli omasta päästä. Näyttivät olevan Toukalle mieleen ja itsekin tykkään. Lapaset ja huivi menevät tämän talven, pipo varmasti vielä vuosia :)





Setti pääsi jo tänään käyttöön kun lähdettiin aamupäivällä asioita hoitamaan.

The hat in the first pic (by Bobo Choses) inspired me to knit a similar set to Toukka. He seems to like them and so do I :)

torstai 4. marraskuuta 2010

Vauvoille neulottua

Pitkästä aikaa ehdin osallistua johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen (eli huomasin keräyksen ajoissa ja sain myös aikaiseksi aloittaa neulomukset hyvissä ajoin). Kiitos Prinsessaleikkejä -blogiin, jonka kautta huomasin Vaaka Ry:n joulukeräyksen. Kaivoin kaappien kätköistä ison kasan lankakerien loppuja eteeni ja niistä syntyi noin 1-vuotiaalle sopivat pipo ja sukkasetit.

Toukka niitä mielellään olisi sovittanut. Pipot saatiin juuri päähän, mutta sukat olivat auttomattomasti liian pienet. Pipojen ohjeet täältä ja sukkien tästä kirjasta.
Toukan paita Bobo Choses ja housut H&M.


Two sets I knit for a local charity project. They are sized for a one-year-old so they are too small for Toukka, but he wanted to try them on anyway :)

torstai 14. lokakuuta 2010

Isin pipo / Pikku gangsta

Mä tein tämän pipon Toukan isälle ja isä tykkäsi piposta kovasti (se on neulottu kesällä värjäämästäni langasta!). Aikansa sovitusta katsottuaan Toukka halusi kokeilla pipoa itsekin.

No mikä ettei :) Pipo päässä viihdyttiinkin sitten loppuilta.

Ja asenne löytyi kohdilleen heti: "Mä oon cool hei! Mitä sä siinä tölläät?"

Pitäiskö tehdä Toukalle oma, samalla mallilla? ;)


I made this hat for Toukka's dad. After watching him try it on, Toukka wanted to wear it, too. Suits him rather well, no? ;)



keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Villaa

Tuo eilisen postauksen valokuvakirja on kyllä tainnut lumota mut kokonaan kun huomaan vähän väliä ajattelevani sitä joskus huomaamattanikin :) Jokin aika sitten näin Minityylissä nämä Green Cottonin villashortsit:



Kuvauksessa luki, että ne on tytöille, mutta heti ajattelin, että miksei pojatkin voi pitää villashortseja. Olin jo menossa katsomaan löytyisikö varastoistani lankaa, josta voisin vastaavat neuloa itse, kun muistin, että viime keväänähän neuloin Toukalle villahousut.


Sovitettiin niitä sitten päälle ja lahkeet oli luonnollisesti lyhentyneet hassun mittaisiksi pojan kasvaessa. Käärin lahkeita hieman rullalle ja niin on Toukallakin nyt villashortsit! :) Vyötäröstäkin nuo housut istuvat nyt paremmin kuin viime keväänä.

Näissäkin on mielestäni vähän menneen ajan tunnelmaa :)



Neulojille vielä linkkivinkki: Petite Purls. Ilmainen nettineulelehti, joka keskittyy lasten neuleisiin. Uusin numero ilmestyi vähän aika sitten ja mua houkuttaisi tehdä ainakin tämä ja tämä :)

Still in yesteryear mode ;) I saw those green wool shorts and liked them. Then I remembered I'd knit wool pants for Toukka last spring. We tried them on and I rolled the legs up a bit and they were great! :)

perjantai 3. syyskuuta 2010

Pipot

Kerrankin sain aikaiseksi jotain juuri sopivasti ennen säiden kylmenemistä! Neuloin nimittäin pipot Toukalle ja mulle. Miehellekin on tarkoitus, mutta kotoa ei löytynyt sopivaa lankaa, joten se saa vielä hetken odottaa :)
Toukan pipon ohje on Moda 3/2010 lehdestä. Siinä se oli neulottu bambu-villasekoitteesta, mun versio on ihan vaan Novitan Woolista.

Ja omaan pipoon löysin ohjeet Ravelrystä (aivan mahtava sivusto neulojille!), lankana tässäkin ihan perus markettilankaa, Novitan 7 Veljestä.


I knit some hats for Toukka and myself! For once, my timing was perfect and these were ready when the weather turned cold :) The instructions for the first one were in a Finnish mag, mine is from a free pattern on Ravelry.

perjantai 27. elokuuta 2010

Bella tuli taloon

Tässä on meidän perheen uusin jäsen, Bella.

Ajattelin, että autohullulle pojalle pitää tarjota muitakin mielenkiinnonkohteita. Pehmoleluja Toukalla on muutama: edelleen suuressa suosiossa oleva nalle ja isin Norjasta tuoma jääkarhu. Ja niitä kyllä hellitään halimalla ja suukoilla. Nallelle jopa syötetään mielikuvitusruokaa :) Mutta nukke on kuitenkin vähän eri juttu ja sellaista meillä ei ole ollut. Ennenkuin nyt :)

Bella on steiner-oppien mukainen nukke. Ohjeet löysin kirjasta Creative Play for your baby. Bellasta tuli vähän tuollainen pitkä rimpula, mutta ei voi mitään :) Ihonväriksi valikoitui tumma, koska halusin käyttää materiaaleja, joita meillä oli täällä kotona. Ja mikäs siinä, onpahan samalla opettavainen lelu :) Ja sekä tuo ruskea että puvun vihreä kangas ovat muuten miehen vanhoista t-paidoista, joten Bella on myös oikea ekolelu :D



This is Bella, a doll I made using the instruction I found in Creative Play for your baby. The fabrics I used are from my husband's old t-shirts :)

torstai 5. elokuuta 2010

Ne langat

Samaiselta mummila reissulta sain vihdoin kotiin myös juhannuksena värjäämäni langat.




Lankojen värjääminen luonnonväreilla on hidasta puuhaa. Ensin langat puretettiin alunalla. Tämän teimme ensimmäisena iltana kun lähes koko värjäysporukka oli kasassa.



Ja seuraavana aamuna ryhdyttiin värjäämään. Kasveja oli kerätty jo etukäteen ja niitä tarvitaan paljon! Ensin kasveja keitetään itsekseen, jotta niistä irtoaa väriliemi (tähän menee tunteja) ja sitten liemeen laitetaan langat värjäytymään. Isoimmassa kattilassa langat koivunlehtiliemessä (sekaan jätettiin vähän lehtiä, ne kun saa langoista helposti irti), takana havunneulasliemessä ja pikkukattilassa raparperinlehtiliemessä.


Toisaalla porisivat kanervat ja verihelttaseitikit. Yllä nostelen lankoja punaisen ja violetinsävyiksi värjäävästä kokenilliliemestä.


Ja tässä teen loppuhuuhtelua koivunlehdillä värjätyille langoille.


Ja tässä on lopputulos: kilo värjättyjä lankoja. Vihreä väriä syntyi kanervista, keltainen siis koivusta ja violetin eri sävyt kokenillilla. Oranssi on verihelttaseitikistä.

Nyt vaan pitäisi päättää mitä näistä neuloisi :) Violetteja on sen verran paljon, että niistä teen itselleni pienen neuletakin tai pitkän liivin. Keltaisesta voisi syntyä Toukalle sukat.

torstai 24. kesäkuuta 2010

Sydämellä

Mä en ole ostanut vielä mitään kesän alennusmyynneistä (en Toukalle enkä itselleni) ja muutamaa t-paitaa lukuunottamatta ei ole edes houkuttanut. Mitään kivaa ei oikein ole tai niistä ei ole enää meidän kokoa. En osaa ostaa vuosiksi eteenpäin vaan ostan vaan sitä seuraavaa kokoa tai kesä/talvivaatteissa sitä seuraavan kauden kokoa. Osaksi syytä on kyllä varmasti meidän nopeasti lähestyvässä matkassa, sillä vaikka se ei mitenkään erityisesti ostosmatka olekaan niin varmasti jotain mukaan tarttuu :) Katsastan alet sitten uudelleen matkan jälkeen, sen mukaan mitä vielä tarvitaan ja miltä budjetti näyttää ;)
Mutta aleshoppailuiden sijaan innostuin eilen illalla ompelemaan. Olen mielessäni suunnitellut Toukalle tällaisia sydänpaikkaisia housuja jo kauan, ja eilen sitten päätin viimein tehdä ne! Eniten aikaan kului siihen kun aplikoin sydämen paikoilleen käsin. En luottanut omiin ompelukonetaitoihin niin paljoa, joten valitsin hitaamman, mutta varmemman tavan :)


Isothan nämä on, kuten oli tarkoituskin, tosin vyötärö ehkä liiankin. Täytyy katsoa syksymällä jos jaksaisi vähän purkaa ja pujottaa resorin sisään kuminauhaa.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Kesäslipoveri

Vaihteeksi jotain itsetehtyä. Ja käytännössä ilmaista, sillä tuo lanka on pyörinyt lankavarastoissani jo vuosia :) Tämän oli tarkoitus olla ihan vaan kesäinen puuvillatoppi - ja onhan se - mutta kun miehelle tuon ensimmäisen kerran näytin, niin hän hymyillen tokaisi: "Kiva, teit Toukalle hienon slipoverin!"

Miksei se sellaiseksikin käy. Pitkähihaisen bodyn tai paidan päälle hieman viileämpänä päivänä.
Muuten olen toppiin ihan tyytyväinen, mutta pääntiestä tuli todella nafti. Nyt sen saa päälle, kun oikein asettelee ja pujottelee, mutta ei varmaan kauaa. Täytyy purkaa ja tehdä uudestaan, kun ei tuo puuvilla juurikaan taida venyä :(


Ohjeena tämä ja kokona se pienin eli 1v. Vähän muokkailin: jätin kuvion pois, kuten näkyy, ja käyttämäni lanka oli ohuempaa kuin ohjeen, joten tein kaksinkertaisella langalla.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Viikonlopun ompelut - osa 2



Viikonloppuna tuli samantien ommeltua muutakin kuin vaippoja. Olin jo joskus aiemmin surauttanut saumurilla kahdet kesähousut ja t-paidan. Sain vihdoin ostettua vyötärölle kuminauhaa ja jaksoin ommella vaatteet loppuun.



Housut on tuollaiset kevyet kesähousut, ohutta puuvillakangasta ja hieman vajaamittaiset. Sekä nämä violetit, että alla olevat siniset ruutuhousut on tehty miehen vanhoista kauluspaidoista. Housujen kaava on Heather Rossin Weekend Sewing -kirjasta, jonka lainasin jokin aika sitten kirjastosta.



T-paita on väljä ja toivottavasti mukavan vilpoisa hellepäivänä. Kangas on joskus vuosia, vuosia sitten Eurokankaasta ostamaani. Muistaakseni kyseessä oli joku edullinen palakangas. Paidan kaavan hahmottelin olemassa olevan t-paidan pohjalta.

Että nyt meillä ollaan valmiina uuteen lämpöaaltoon :)

maanantai 24. toukokuuta 2010

Viikonlopun ompelut

Viikonloppuna ompelukone ja saumuri surisivat ahkerasti! Kolme yhdenkoon taskuvaippaa sain valmiiksi. Yhtä en voinut tehdä, kun pehmyt tarranauha loppui auttamattomasti kesken. Ehkä saan sen tällä viikolla tehtyä, ehkä en.



Pesukoneen kautta heti käyttöön. Imut olin surrutellut saumurilla jo aiemmin mikrokuitufroteesta ja vanhoista pyyhkeistä. Yllä olevassa kuvassa Toukalla on päällä ehkä suosikkikuosini.



Tässä loput rivissä. Tuo sininen pöllökuosinen on se kaverini tekemä mallikappale, se jonka valmistumista silmä kovana vahtasin ja koitin oppia :) Ei nämä minun tekeleeni mitään vaippojen kauneskilpailuja voittaisi, mutta toivottavasti toimivat siinä tehtävässä mihin ne on tarkoitettu.



Sisällä näissä kaikissa tekemissäni on samaa tummanruskeaa coolmax-kangasta. Sen ja omppu- sekä alla olevassa postauksessa näkyvän oravakuosin tilasin Sampsukasta ja apina- sekä tuon ihanan metsäkuosin Royalkestosta. Halvemmalla toki olisin päässyt, kun olisin tilannut vain yhtä pul-kangasta metritavarana, mutta en osannut päättää mistä olisin halunnut kaikki vaipat tehdä :)

perjantai 21. toukokuuta 2010

Vihdoin!



Vihdoin ne tuli meillekin! Libero-keräyksen Aappa-lakanat, nimittäin :) Ja ihanat ovat! Laitoin eilen heti pesukoneeseen, sillä tänään on lakanoiden vaihtopäivä, joten pääsevät heti käyttöön. Tosin, Toukalla ei ole vielä tyynyä ja peittokaan ei pahemmin tahdo päällä pysyä. Kylmemmillä säillä poika nukkuukin unipussissa, näillä helteillä on tarjennut ihan vaan yöpuvussa.

Kuten aiemmin kerroin, meillä tosiaan kestoillaan, mutta onnistuin kuin onnistuinkin saamaan kasaan tarvittavat koodit. Yksi koodi oli jo valmiina kun kampanja alkoi, kolme pakettia vaippoja tuli ostettua kampanja-aikana ja kaksi sain eräältä ystävälliseltä ihmiseltä :)

Mä tykkään keräilykampanjoista, sellaisista, joissa ostamalla sitä mitä muutenkin ostais saa jotain kivaa ekstraakin. Mihinkään semmoisiin en osallistu, missä pitäisi ostaa jotain mitä ei tulisi muuten ostettua. Kaksi mun muumimukeista on esimerkiksi saatu Floran kampanjoista. Ja nytkin säästän margariinipurkkien kansia Shrek-DVD:tä varten :)



Tuli postista myös muutakin eilen. Kestovaippoja varten tilaamani kankaat. Eli viikonloppuna on edessä ompelua :) Eilen jo leikkasin kankaat miehen ja Toukan ollessa pyörälenkillä, joten nyt vain ompelukone esiin!