^
     

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Reseptit :)

Yleisön pyynnöstä edellisen postauksen ruokien reseptit :) Muokkasin vähän kirjassa ollutta reseptiä, joten kirjoitan sen tähän sellaisena kuin itse sen tein. Se on todella yksinkertainen, mutta silti mielestäni mukavasti erillainen kuin perus tomaattikastike.

Paahdetuista tomaateista tehty pastakastike:

4 isoa tomaattia
pulska valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
tuoretta basilikaa
½dl kermaa
raastettua parmesania
vapaavalintaista pastaa :)

Halkaise tomaatit ja laita uunivuokaan. Kuori ja viipaloi ohuesti valkosipulinkynsi ja tiputtele tomaattien päälle. Valuta oliiviöljyä päälle. Grillaa kuumassa uunissa kunnes tomaattien kuorissa näkyy vähän mustaa ja tomaatit ovat pehmeitä. Samaan aikaan kannattaa keittää pasta.

Ota vuoka pois uunista ja murskaa tomaatit haarukalla. Laita sekaan basilikanlehtiä ja sekoita. Sekoita joukkoon myös kerma ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Nauti samantien pastan päällä parmesanilla höystettynä.

Tästä tuli sopivasti mulle, miehellä ja Toukalle niin, että vähän jäi ylikin.

Pavlova

3 valkuaista
150g tomusokeria
n. ruokalusikallinen kaakaojauhetta
marjoja
kermavaahtoa

Lämmitä uuni 180C.
Vatkaa valkuaisia kunnes vaahto on kovaa. Lisää tomusokeri ruokalusikallinen kerrallaan (= eli tee marenkia). Kun vaahto on kovaa ja kiiltävää, ripottele kaakaojauhe vaahdon päälle. Älä enää käytä tehosekoitinta vaan sekoita jauhe hellävaraisesti lastan tms. avulla.

Levitä marenkiseos pellille (leivinpaperin päälle) ympyrän muotoon (n. 25cm halkaisija). Laita pelti uuniin ja käännä lämpötila samantien 150C. Paista uunissa n. 45 min (mutta tarkista jo aiemmin, kypsymisaika vaihtelee hurjasti sen mukaan kuinka paksua marenki on!). Marenki on sopivan kypsää kun se on pinnalta rapea, mutta keskeltä vielä vähän pehmeä.

Laita päälle marjoja, tuoreet on tietysti aina parempia kuin pakastetut :) Ja paljon kermavaahtoa! Tällä kertaa tein niin, että kun tuohon pastakastikkeeseen meni ½dl niin käytin loput 2dl purkista tähän :)

***

Voin tehdä macaroon-postauksen resepteineen ensi viikolla. En vielä tänään leiponutkaan niitä kun mulla ei ollut tarpeeksi kananmunia (ja ulkona satoi niin kovaa koko päivän etten jaksanut lähteä kauppaan Toukan kanssa), mutta aion kyllä tehdä niitä viikonlopun aikana :) Tänään leivoin lohdutukseksi suolaista herkkua: Inkan juustosarvia. Tosin mulla ei ollut juustoraastetta eikä edes emmentalia, joten sovelsin vähän ja laitoin kaulittujen ympyröiden päälle vuohenjuuston jämät, viipaleet Polaria ja raastettua parmesania. Hyviä tuli näinkin :) Kiitos reseptistä Inka!

1 kommentti:

  1. Kiitos! Tuota tomaattijuttua pitää kokeilla mahdollsimman pian!

    VastaaPoista