^
     

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Kirppislöytöjä

Viime viikkoina on tullut kierrettyä jos jonkinlaista kirpputoria. Käytiin Myyrmäkihallissa eräänä sunnuntaina ja myös lähialueen itsepalvelukirppikset kuin myös Fidat ja Pelastusarmejat on käyty läpi. Vaatteet ostettu tulevaisuutta silmällä pitäen eli mikään ei tule nyt heti käyttöön.

Name Itin neulepaita, Marimekon raitapaita ja H&M:n sammarit. 2,5€ yhteensä.

Vähänkäytetyt Elefanten nahkakengät 3€. Mulla on kyllä vähän ristiriitaisia tuntemuksia käytettyjen kenkien ostamisesta. Itselleni en ole koskaan ostanut enkä haluaisi ostaa, joten tuntuu pahalta ostaa pojalle. Mutta toisaalta, mä käytän mun kenkiä vuosia kun taas Toukan kenkien käyttöikä lasketaan kuukausissa. Näitä ei ollut edellinenkään omistaja paljoa käyttänyt tai ainakaan sisäpohja ei ollut muotoutunut kenenkään jalan mukaan vielä, joten uskalsin ostaa. Nämä on kokoa 22, joten isot vielä Toukalle. Mutta kuten ennenkin, kun ei tuo vielä(kään) kävele niin eipä se niin haittaa vaikka jalassa onkin vähän isot kengät :)

Miten te muut: ostatteko käytettyjä kenkiä?


Catiminin hauskat polvimittaiset henkselihousut. Näissä Toukka saa edustaa syksyn juhlissa ja kyläreissuilla :D 1€


Popin keltaraitainen t-paita. Kokolapussa oli joku tosi iso numero (104 jos oikein muistan), mutta minusta ei näytä kovin isolta, ajattelin jos ensi kesänä menisi. Mulla ei ole aiempaa kokemusta Popin vaatteista. Onko ne yleensä niukkaa mitoitusta? Hintaa tälläkin vain 1€ joten siksi nappasin mukaan.

3 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä! =)

    Mä en ole ostanut pojalle yksiäkään kenkiä käytettynä kun minulle on väitetty että lapsen jalat voivat mennä pilalle niistä kun kenkä on jo muotoutunut jonkun toisen jalan mukaan. Tiedä siitä sitten... Mutta jos on tosi vähän käytetyt niin en näe syytä miksi niitä ei voisi käyttää! =)

    VastaaPoista
  2. Tosi hyviä ja edullisia kirppislöytöjä, kirppikset on niin parasta ajanvietettä!

    Tuosta kenkien ostosta, niin sain juuri eräältä ystävältä kunnon kritiikkisateen niskaan, kun kerroin ostaneeni uuden näköiset sandaalit Lennille kirppikseltä. Meillä Lenni ei edes vielä kävele, joten en ymmärrä miten se jalka ainakaan tässä tapauksessa kärsisi niistä. :D

    Voisin kyllä kuvitella ostavani kirppikseltä vielä kävelyiän kenkiäkin, jos olisivat tosiaan uuden/vähän käytetyn näköisiä. Hyvät merkkikengät maksaa tosi paljon, joten esim. hiekkiksellä olisi ihan kätevää, että olisi jotkut kakkoskengät joiden puolesta ei tarvitsisi kulutusta kauhistella... :) Mutta tämä siis tosiaan oma mielipiteeni, monet vissiin ovat sitä mieltä, että kenkien osto käytettynä on ehdoton ei. Lisään vielä, että meillä on perheessä kierrätetty lapsuudessa hyväkuntoiset kengät sisaruksille, eikä tietääkseni kenenkään jalat tänäpäivänä ole millään tavalla kärsineet ;)

    VastaaPoista
  3. Samaa olen minäkin kuullut, että saattavat pilata jalat. Toki ostetaan kunnolliset uudet kengät kunhan tuo nyt lähtee kävelemään, mutta nyt kun vaan istuu tai konttaa kengät jalassa niin en usko siitä mitään haittaa olevan. Ja sitten kun kävelee, niin nämä olkoot kakkoskenkinä :) Näissä ei tosiaan se sisäpohja ollut muotoutunut (ei mitään painanteita), joten en usko, että näistäkään vahinkoa on. Toivotaan näin.

    VastaaPoista