^
     

keskiviikko 27. lokakuuta 2010



Uutta vaatettakin on taas kotiutunut kun olen tehnyt pari Huuto.net-ostosta ja onnistuneestí toteuttanut pari pakkomiellettä :) Mutta viikko sitten saatu MPR-rokote on nyt nostanut kuumeen ja tuonut pahan yskän (ainakin toivon, että ovat rokotteesta), joten en rasita pientä mallinhommilla, vaan näytän tässä välissä mitä on kirpputoreilta tullut haalittua parina viime viikonloppuna :)

Tessa Kiroksen Apples for Jam -keittokirja. Olen tämän ostamista pyöritellyt mielessäni jo pidempään, mutta keittokirjat on mielestäni aika kalliita. Nyt sain tämän 5€:lla täysin uuden veroisessa kunnossa. Tätä ei ole koskaan edes selailtu!

Toukalle kirjahyllyyn odottamaan satukirja Seikkailu Niityllä. Vielä ei pienen miehen kärsivällisyys riitä sellaisen kirjan lukemiseen, jossa yhdellä sivulla on paljon tekstiä :) Hintaa tällä oli vain 20 senttiä. Toisen kirjan nappasin iltasatulukemisia ajatellen, ja sitä vaihetta kun Toukka osaa lukea itse. Muistan itse hyvin, kuinka tykkäsin lukea Uppo-Nalle kirjoista pienenä. Ensin tietysti äidin tai isän lukemana, mutta myöhemmin myös itse. Osasin lukea kouluun mentäessä, joten muiden opetellessa tätä taitoa tunnilla, minä sain lukea omaa kirjaa ja yleensä tuo kirja oli juurikin joku Uppo-Nalleista. Vanhemmillani on osa kirjoista vielä tallessa ja ajattelin, että voin aina napata muita osia mukaani jos niitä tulee jossain vastaan, kuten nyt 2€:lla :)

86 ja 92 kokoisia siistejä vaatteita on todella hankala löytää käytettynä. Kahden viikonlopun aikana löysin vain yhden, minkä kelpuutin kotiin. Tämä Benettonin kauniin oranssi college maksoi euron. Se on kokoa 90, mutta otettiin heti käyttöön. Hihoja pitää vähän kääntää, mutta muuten menee lämpimänä kotipaitana hyvin :)

Kaksi leluakin olen ostanut. Koiran (50c) ja puisen possupalapelin (1€). Koira pääsi tottakai heti leikkeihin ja mutta possu suuntaa matkansa pukinkontiin ;)

Ja sitten on vielä tuo potta (2,5€). Meillä on ollut käytössä Ikean peruspotta, mutta tultiin siihen tulokseen, että se on vääränmallinen meidän luikkupepulle :) Tällaista pottaa onkin pitänyt mennä kauppaan katsomaan, mutta nyt ei tarvitse kun löysin jo sopivan.

Kaikki nämä ostettu Myyrmäkihallin kirppikseltä. Nyt tulevana viikonloppuna sitä ei ole, mutta sitten vielä marraskuun ekana viikonloppuna on.

Recent flea market finds :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti