^
     

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Jotain itsetehtyä


Tästä kuvasta löytyy mun itsetekemiä leluja. Keskellä olevan nallen Toukka sai multa joululahjaksi, muut on tehty jo raskausaikana. Nykyään Toukkaa kiinnostaa enemmän kovista materiaaleista valmistetut lelut ja tietenkin kaikki asiat, jotka eivät ole leluja :) Nämä siis jääneet jo vähemmälle käytölle

Tyyny on toiselta puolelta samanlainen ja ideana siinä on siis nuo näprättävät "laput". Tämän tapaisia vilttejä ja rättejä näin kaupoissa myynnissä ja kun mies oli heittämässä kasan vanhoja paitojaan pois nappasin niistä laput talteen ja ompelin tämmöisen.

Nalle on tehty mun omalla kaavalla. Tein tällaisen joskus itselleni ja myöhemmin myös serkkuni tytölle, joten pitihän Toukallekin saada oma. Nallen selkäpuoli on siis tuollaista raidallista kangasta.

Neulottu päärynä on helistin. Sen sisältä löytyy pääsiäismunan muovinen kotelo riisillä täytettynä. Ohjeena käytin muistaakseni tätä.

Pehmenä pallon kaavatkin ovat netistä, mutta nyt en enää löytänyt niitä. Tännekin sisälle olisi voinut helposti kätkeä jotain helisevää. Tässä, kuten tyynyssäkin, on kankaina käytetty miehen vanhoja paitoja.

Onko kellään ideoita siitä, minkälaisia leluja voisi tehdä itse noin vuoden ikäiselle?
***

Meillä sairastetaan tällä hetkellä koko perheen voimin. Toukka on päiväunilla, joten taidan minäkin mennä pitkäkseni kun vielä ennätän :)

2 kommenttia:

  1. Heippa Toukalle ja Äidille;-) Kiva kun kävit meillä vierailulla ja löysin tänne- onpas täällä ihananoloinen blogi, jäin heti lukijaksesi.

    Oikein mukavaa päivää teille!

    VastaaPoista
  2. Kiva että löysit tänne ja kiitos kauniista sanoistasi :)

    VastaaPoista