^
     

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Ovesta nämä tuli

Jo tämän postauksen aikaan mieheni tokaisi, että tarviiko niitä vaatteita nyt koko ajan hommata, että niitä vaan tulee ja tulee ovista ja ikkunoista. No, tässä on muutama lisää, koska kyllä, niitä tarvitaan.

Ostin Punavuoren peikon ystävämyynnistä vihreän Kik Kidin fleecemyssyn koossa 4-8v. ja vaikka se sovittaessa näyttikin ihan hyvältä, niin pieni kotioloissa tehty testi (Toukka touhusi hetken myssy päässä) osoitti, että se on kuitenkin aivan liian iso, sillä se valui silmille koko ajan. Olin kumminkin täysin ihastunut myssyyn, joten käytin hetken jos toisenkin ja etsin uuden paremman kokoisen netistä ja löysin sellaisen Bebaboosta. Samasta paikasta mukaan lähti sitten myös tuollainen tekoturkismyssy ensi talveksi ja shortsit täksi kesäksi. Kaikki Kik Kidin. Aiemmin ostamani hatun taidan laittaa myyntiin.





Toukka tuntui viihtyvän shortseissa.




Hatut pysyivät myös hyvin päässä eivätkä valuneet silmille (kokona nyt siis 1-3v), mutta niistä ei nyt sen enempää kuvia, koska mallille tuli kiire muihin hommiin:

1 kommentti: