^
     

tiistai 22. helmikuuta 2011

Löytö!

Perjantaina lähdettiin koko perheen voimin viettämään aikaa Jumboon. Ulkona oli niin kylmä, että keskustassa kauppojen kiertely ja ravintolan etsiminen ei houkuttanut, joten tehtiin lähiöperheratkaisu ja ajettiin autolla ostoskeskukseen ;)

Syötiin sushia uudessa Hanko Sushissa ja oli kyllä hyvää :) Olen syönyt parempaakin, mutta myös paljon huonompaa. Ja miehen ja Toukan puoliksi syömä udon-keitto oli kuulemma myös maukasta. Jälkkäriksi mentiin sitten alakerran Robert's Coffeeseen. Toukka sai telmuta leikkipaikalla ja mä join valtavan kokoisen kaakaon kermavaahdolla!

Ja toki kauppojakin tuli kierrettyä. Mä tein mielestäni erinomaisen löydön Toukalle Stockan alerekiltä.
Tämä Benettonin untuvatakki maksoi pikkaisen päälle 20€.

Se on käännettävä, joten muun asun mukaan voi sitten valita mattasinisen tai kiiltävän vihreän.

Ja huppu sekä hihat on vetoketjulla kiinni, joten kun ne irrottaa, tästä saa vielä toppaliivinkin :)

Koko on 100 ja pikaisella sovituksella tuntui olevan aika pientä mitoitusta, joten todennäköisesti (ja toivottavasti) on sopiva sitten ensi talvena :) 100 oli pienin koko mitä siellä oli. Toinen sellainen ja siitä isompia oli vielä mielestäni ihan hyvin tarjolla, perjantaina siis, joten jos joku muukin innostuu tästä niin äkkiä katsomaan :)

I found this down jacket for Toukka at a great price at the sale rack in a local department store.

5 kommenttia:

  1. Todellakin hyvä löytö! Kiiltävät topat ovat niin mageet ja värikin on mitä täydellisin, sinistä ja vihreää;-).

    Iloista päivää!

    VastaaPoista
  2. On hieno löytö, tosi hyvän näköinen takki!

    -johanna

    VastaaPoista
  3. Täällä lahden benettonillakin oli vauvakokojen untavatakkeja vähän reilu kymmenellä eurolla, ja oli ihan hyvännäköisiäkin, muttei ollut oikein tarvetta niin ostamatta jäi. Myös nättejä neuleita olisi ollut halpoja, muttei niissä taas ollut kokoja.

    VastaaPoista