^
     

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Meidän messukuulumiset

Monen muun bloggaajan tavoin, mekin aloitettiin Toukan kanssa perjantaiaamu Me&I:n järjestämällä brunssilla. Omaa kutsua en saanut, vaan saan kiittää osallistumisestani Annikaa :) Brunssi oli todella kiva tapahtuma! Ruoka oli hyvää ja oli todella hauska tavata muutama netissä tutuksi tullut bloggaaja "oikeassakin" elämässä :) Useampiakin olisi ollut kiva tavata, mutta mä olen niin tuhottoman huono tunnistamaan ihmisiä :( Toukkakin viihtyi brunssilla hyvin - pillimehu, ilmapallot ja muiden lasten seura oli suosikkiasioita!
Brunssin jälkeen suunnistettiin luonnollisesti Lapsimessuille. Me&I tarjosi lipun, joten ilahdutin jo muualta aiemmin saamallani ilmaislipulla erästä jonottajaa :)
Toukalla oli kovasti vauhti päällä ja mentiinkin lähes ensimmäiseksi HopLopin pomppulinnarataan. Reippaasti Toukka kiersi koko radan ihan itse! Uudestaan olisi pitänyt päästä heti ja ensimmäinen itkupotkuraivari saatiinkin siten aikaan :( Toukka taisi mennä brunssista ja messujen jännittävästä tarjonnasta hieman sekaisin, sillä tämä toistui aluksi muutamaan otteeseen. Suunnattiin siis nopeasti Muksu-ravintolaan syömään, jonka jälkeen Toukka köllötteli puoli unessa reilun puolituntia rattaissa ja oli sitten messujen loppuajan oma hyväntuulinen itsensä :)



Muita messujen kohokohtia Toukalle oli paloauto, halattavat messumaskotit, onginta ja Ikean standillä leikkiminen. Myös minä tykkäsin messuista kovasti! Sain ihan rauhassa kierreltyä vaate- ja muita myyntikokuja läpi (Toukka on hyvää seuraa!) ja jotain informatiivisiä lehtisiäkin nappasin kotiin luettavaksi (lähinnä päivähoitoon liittyen). Ilmaisnäytteitäkin kertyi kivasti :) Esittelen ostokset ja muun saaliin erillisessä postauksessa myöhemmin tällä viikolla.

***
Huomenna julkaisen arvonnan voittajan!

We attended a Me&I blogger brunch and afterwards went to enjoy the Child Fair in Messukeskus. We had a great time!

5 kommenttia:

  1. mä en tunnistanut teitä! vasta kun annika sanoi että ketä olitte harmitti etten sanonut edes moi!

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä kiva brunssi ja kiitoksia seurasta, kiva että pääsitte.
    Harmi ettei törmätty enää messuilla. Me oltiin siellä kolmeen asti :)

    VastaaPoista
  3. Mäkään en tunnistanut teitä. Huomasin kyllä brunssilla pojan hienon Aarrekid-paidan mutta nyt vasta kuvista tajusin että se olikin Toukka!

    -Johanna

    VastaaPoista
  4. Mukavaa että teilläkin oli kivat messut! Ostoksia odotellessa ;)

    VastaaPoista